Olen sunnuntaifani. Tykkään siitä, että voi olla rauhassa omien ajatustensa kanssa. Tänään olen todella tarvinnut sitä, yksinoloa. En ole oikeastaan tehnyt mitään ihmeellistä, syönyt, ottanut päikkärit, kuunnellut musiikkia. Joskus se on vaan ihan parasta.
Huomenna alkaa orientaatioviikko eli sitä rytmiä alkaa pikkuhiljaa tähän elämään tulla. Viimeiset viitisen kuukautta olen elänyt enemmän ja vähemmän rytmitöntä elämää, mikä on ollut kyllä enimmäkseen vain hyvä asia. On tullut mietittyä aika paljon asioita. Nyt on taas aika siirtyä opiskelijaelämään ja siihen sosiaalisempaan elämään. Odotan sitä enimmäkseen innolla.
Vähän silti jännittää mitä siitä tulee, kun tämäkin opiskelija-asuntola alkaa lokakuun alkuun mennessä täyttyä. Keittiössä on aina ihmisiä, omaa ruuanlaittovuoroaankin joutuu varmasti jossain kohtaa odottamaan. Kämppis tulee lokakuun alkuun mennessä takaisin asuntolaan ja silloin vietän suurimman osan ajastani jonkun toisen tai toisten ihmisten seurassa. Nautin kyllä ihmisten seurasta, mutta tarvitsen yksinoloakin. Luulen, että tulen viettämään aikaa myös kirjastossa tai puistossa välillä ihan yksin.
Tämän vaihtovuoden aikana teen kuitenkin tietynlaisen poikkeuksen. Aion sanoa enemmän kyllä kuin ei, myös silloin, kun tuntuu, että kaikista helpoin vaihtoehto olisi sanoa ei. Tiedän, että en saa näitä tilaisuuksia täällä enää uudestaan ja haluan käyttää mahdollisimman monet niistä. Aion lähteä mukaan tilaisuuksiin ja ottaa riskejä, vaikka jännittäisi, jopa pelottaisi. Toista vaihtovuotta ei enää tule olemaan ja siitä pitää muistuttaa itseään aina sopivin väliajoin.
Huomenna luvassa on tervetulopuhe, lounasbuffetti, kaupunkikierros ja lopuksi se kaikista paras: kahvia ja kakkua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti