Tämän hetken ajatuksia vaihdosta

Vaihtovuosi: upeaa, mahtavaa, kivaa, hienoa, juhlia, rentoa meininkiä.

Niin.

Itselläni ensimmäiset mielikuvat vaihtovuodesta ovat todella positiivisia. Kaikilla on kivaa vaihdossa, kaikki päivittävät kivoja kuvia, kaikki elävät parasta aikaa.

Itselleni tässä vaihdon alussa on kuitenkin näyttäytynyt myös se toinen puoli. Suunnittelin todella paljon kaikkea etukäteen, sitä kuinka tutustuisin heti kämppikseen ja muihin talon asukkaisiin, minulla olisi heti kotoisa olo ja ehtisin reissata todella paljon. Ai mikä opiskelu? Kyllähän se kandi siinä hoituu kuin itsestään. Unohdin vaihtoa suunnitellessani kokonaan sen, että arki tulee vastaan, olin sitten missä maailmankolkassa tahansa.

On ollut aika hankalaa kohdata niitä huonoja tuntemuksia, ikävää, vaikeutta sopeutua ja erilaisia pelkoja milloin mistäkin turhista asioista. Münchenin kokemuksen jälkeen mietin, että tästä tulee varmasti yhtä upea ja täydellinen vuosi. Eihän se 8 kuukautta Münchenissäkään jatkuvasti täynnä pelkkiä mukavia tunteita ollut, ei tietenkään voikaan eikä pidäkään olla. Mutta alku siellä oli helpompi.

Mikä sitten on vaikeaa ja miksen vain hehkuttaisi kuinka kivaa välillä on? No, olen tässä viime aikoina huomannut, että aika moni asia on kiinni itsestä. Ei sillä ympäristöllä oikeastaan tietyissä mittasuhteissa ole niin väliä. Vaikeaa on se ajattelun ja järkeilyn vähentäminen, odotuksien hiljentäminen. Kaiken ei aina tarvitse olla kivaa ja silti voi olla kiitollinen täällä olosta.  Täällä sen kiitollisuuden tiedostaminen on vain välillä ollut hyvin vaikeaa. Oma mielipiteeni on se, että positiivisuuden näyttämistä tarvitaan oikeastaan yhtä paljon kuin negatiivisuuden esille tuomista. Varsinkin maailmassa, jossa tahdotaan korostaa pelkkää positiivista.

Välillä unohtuu jopa se, miksi olen täällä: kokemassa uutta, oppimassa ja nauttimassa. Siitä ei kyllä voi liikaa muistutella itseään.

Olen ollut Salzburgissa ensi viikolla kolme kuukautta, kuukausiin on mahtunut paljon hyviä ja huonoja hetkiä. Olen ehkä tajunnut tuossa kolmessa kuukaudessa enemmän asioita kuin koko vuotena yhteensä. Tuntuu hyvältä olla täällä, tuntuu hyvältä myös lähteä lomailemaan Suomeen kuukauden päästä.

Niin, sellaista kuuluu.

Nyt on aika palata vierailijaputken jälkeen kouluhommien pariin, mutta myös nauttimaan täällä olosta vielä enemmän, enemmän ja enemmän. Kiitokset viimeisimmälle vierailijalle, jonka vierailun jälkeen on taas voimia tehdä vaikka mitä. Kiitos, kiitos, kiitos.

Itsensä ylittämisestä

Tähän alkuun täytyy todeta, että bloggaaminen on valitettavasti jäänyt vähälle viime aikoina... niin kuin huomata saattaa. Olen saanut tänne Salzburgiin ihania vieraita, joiden kanssa aika on kulunut mukavasti ja blogin kirjoittaminen unohtunut. Nyt kuitenkin skarppaan siihen asti, kunnes se kaikista odotetuin vierailija saapuu. 

Kuvia on taas kertynyt vaikka millä mitalla. Ajattelin näin jälkikäteen kirjoittaa vähän Gaisberg-vuorelle kiipeämisestä.

Kiipesimme eräänä sunnuntaina kolme tuntia ylämäkeen vuoren huipulle. Reitti oli varmaankin vahingossa se vähän haastavampi vaihtoehto. Siinä matkan aikana tuli monta kertaa mieleen, että ei jaksa. Ei vain jaksa. Vähintään siinä kohtaa, kun kyltit näyttivät matkaan kuluvan ajan vain pitenevän. Pidimme taukoja, mutta matka ylös oli silti rankka. Olin pelännyt etukäteen, että kunto ei riitä. Pelko ei ollut turha, koska juuri siltä se matkan aikana tuntui. Silti vain jatkettiin ylöspäin. Puun juurien, kivien ja kantojen jälkeen olimme vihdoin ylhäällä ja olo oli niin hyvä. Näkymät olivat kyllä kaiken kiipeämisen arvoisia.

Vuorelle kiipeäminen oli yksi niistä kokemuksista, joita tulin tänne hakemaan. Kokemuksia itsensä ylittämisestä. 

Olen niitä ihmisiä, jotka kyllästyvät helposti rutiineihin. Kuitenkin myös yksi niistä, jotka mielummin jatkavat turvallisella polulla kuin astuvat siltä ulos ja ottavat riskin. Siinä on aika merkittävä ristiriita. Jos ei uskalla astua pois tutusta ja turvallisesta, ei myöskään voi ylittää itseään. Asia, joka estää elämästä. Joskus enemmän, joskus vähän vähemmän.

Olen miettinyt tätä viime aikoina ja huomannut, että olen nyt useammin jättänyt sen turvallisen vaihtoehdon ja valinnut jotakin hieman uskaliaampaa. Toki välillä vaihtelevalla menestyksellä.

Eihän sitä aina jaksa. Kuinka helppoa onkaan valita se sama ruokakauppa, samat ruoat, sama reitti kotiin... siinä ei ole mitään väärää, tosin ei mitään jännittävääkään. Kuulostaa todella pieneltä asialta. Kyllä se silti vain jotenkin piristää, kun tekee asioita joskus toisellakin tavalla. Oudointa on huomata, että totuttuja asioita ilmankin pärjää. Itseasiassa asia, joka tuntuu välttämättömältä, ei ehkä olekaan sitä. 

Ensi kerralla kokeiluun taas ehkä vähän korkeampi vuori.