tiistai 8. marraskuuta 2016

Itsensä ylittämisestä

Tähän alkuun täytyy todeta, että bloggaaminen on valitettavasti jäänyt vähälle viime aikoina... niin kuin huomata saattaa. Olen saanut tänne Salzburgiin ihania vieraita, joiden kanssa aika on kulunut mukavasti ja blogin kirjoittaminen unohtunut. Nyt kuitenkin skarppaan siihen asti, kunnes se kaikista odotetuin vierailija saapuu. 

Kuvia on taas kertynyt vaikka millä mitalla. Ajattelin näin jälkikäteen kirjoittaa vähän Gaisberg-vuorelle kiipeämisestä.


Kiipesimme eräänä sunnuntaina kolme tuntia ylämäkeen vuoren huipulle. Reitti oli varmaankin vahingossa se vähän haastavampi vaihtoehto. Siinä matkan aikana tuli monta kertaa mieleen, että ei jaksa. Ei vain jaksa. Vähintään siinä kohtaa, kun kyltit näyttivät matkaan kuluvan ajan vain pitenevän. Pidimme taukoja, mutta matka ylös oli silti rankka. Olin pelännyt etukäteen, että kunto ei riitä. Pelko ei ollut turha, koska juuri siltä se matkan aikana tuntui. Silti vain jatkettiin ylöspäin. Puun juurien, kivien ja kantojen jälkeen olimme vihdoin ylhäällä ja olo oli niin hyvä. Näkymät olivat kyllä kaiken kiipeämisen arvoisia.




Vuorelle kiipeäminen oli yksi niistä kokemuksista, joita tulin tänne hakemaan. Kokemuksia itsensä ylittämisestä. 

Olen niitä ihmisiä, jotka kyllästyvät helposti rutiineihin. Kuitenkin myös yksi niistä, jotka mielummin jatkavat turvallisella polulla kuin astuvat siltä ulos ja ottavat riskin. Siinä on aika merkittävä ristiriita. Jos ei uskalla astua pois tutusta ja turvallisesta, ei myöskään voi ylittää itseään. Asia, joka estää elämästä. Joskus enemmän, joskus vähän vähemmän.



Olen miettinyt tätä viime aikoina ja huomannut, että olen nyt useammin jättänyt sen turvallisen vaihtoehdon ja valinnut jotakin hieman uskaliaampaa. Toki välillä vaihtelevalla menestyksellä.

Eihän sitä aina jaksa. Kuinka helppoa onkaan valita se sama ruokakauppa, samat ruoat, sama reitti kotiin... siinä ei ole mitään väärää, tosin ei mitään jännittävääkään. Kuulostaa todella pieneltä asialta. Kyllä se silti vain jotenkin piristää, kun tekee asioita joskus toisellakin tavalla. Oudointa on huomata, että totuttuja asioita ilmankin pärjää. Itseasiassa asia, joka tuntuu välttämättömältä, ei ehkä olekaan sitä. 




Ensi kerralla kokeiluun taas ehkä vähän korkeampi vuori.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti