München

Kun maanantaina saavuin Münchenin rautatieasemalle, tajusin kaivanneeni sinne paljon enemmän kuin olin luullut. Kyllä, Müncheniin, mutta myös rautatieasemalle. Muistoja tuli heti mieleen, rautatieasema ei ollut paljon neljässä vuodessa muuttunut. Edelleen sama tuttu haju ja tutut kuulutukset.

Hyppäsin S6: een, jolla matkustin Gräfelfingiin. En olisi uskonut, että jännittäisi niin paljon. Jouduin keskittymään matkan aikana rauhalliseen hengitykseen ja ajatuksien hiljentämiseen. Jokaisen pysähdyksen jälkeen Gräfelfing oli aina lähempänä ja lähempänä. Mietin olisiko joku jo vastassa vai kävelisinkö perheen kotitalolle asti. Jännitys muuttui aika nopeasti innostukseksi ja en pystynyt enää olemaan hymyilemättä. Jäin pois S6:sta, kävelin rappuset alas ja näin tutut, hymyilevät kasvot. Perheen äiti ja lapset olivat tulleet vastaan. Halattiin ja pojat vähän ujostelivat. Kävelimme yhdessä kotitalolle ja kaikki tuntui jotenkin ihan samalta kuin ennenkin.

Halusin kiertää Münchenissä suurimman osan niistä paikoista, joissa vietin 4 vuotta sitten eniten aikaa. Kävelin sitä reittiä, mitä ihan ensimmäisinä päivinä Münchenissä kuljin. Isar-joen varrella ja Englischer Gartenissa riitti porukkaa, sää suosi ja lämpötila oli 25 asteen paremmalla puolella. Kävin tilaamassa perinteisen maitokahvin ja juustokakun, söin jäätelöä ja yritin nauttia mahdollisimman paljon.

En yleensä pidä väenpaljoudesta, mutta Münchenissä se ei häiritse. Nautin siitä, että välillä saa olla ihan anonyyminä ihmisjoukon keskellä. Parasta on, kun kävelee illalla kaupungilla, kuuntelee katusoittajia ja fiilistelee sitä tunnelmaa mikä Münchenissä on. Se oli edelleen siellä.

Parasta on myös se, kun saa taas sen saman, yhtä lämpimän vastaanoton. Poikien ujostelusta huolimatta, jo ensimmäisen päivän jälkeen tuntui siltä, että meidän välillä on edelleen ystävyyssuhde. Tutut askeleiden äänet kuuluivat taas portaista ja pian pieni poika oli yläkerrassa, "huoneessani" halaamassa ja toivottamassa hyvää yötä. Tuntui hyvältä.Torstai-iltana olin myös lastenvahtina vanhempien ollessa konsertissa.Tuli leikittyä monsteria, vampyyria ja piilosta, luettua satuja ja kellotettua, kuka ajaa nopeimmin leikkiautoa. Olin kyllä kaivannut lasten hoitamista, mutta au pairiksi en kuitenkaan enää uudestaan lähtisi. Se on nyt koettu ja nähty.

Au pair-aika on siis auttamattomasti ohi. En enää ollut vierailuni aikana perheen au pair, vaan pikemminkin ystävä. En enää asunut saman katon alla samalla tavalla, vaan olin kuitenkin vähän toisten nurkissa vieraana. (Siitä huolimatta, että tunsin itseni todella lämpimästi tervetulleeksi.) Koko asian tajuaminen oli ehkä se jännittävin asia Münchenin reissussa. Päällimmäisenä tunteena on nyt kiitollisuus siitä, että sain palata Müncheniin ja muistella menneitä. Perhettä hyvästellessä tuli hieman tippa linssiin, mutta tiedän, että olen aina tervetullut takaisin. Noin sydämellisiä ihmisiä ei ole kyllä läheskään joka paikassa.

Nyt on kiva olla taas Salzburgissa, mutta Müncheniin haluan kyllä palata tulevaisuudessakin.