4 vuoden jälkeen

Huomenna olen taas Münchenissä. Jännittää vähän.

Münchenissä viettämäni aika oli silloin, 4 vuotta sitten, siihen astisen elämäni parasta aikaa. Muistan ne hetket, kun kavereiden kanssa päiviteltiin, kuinka onnekkaita au paireja olemme. Juuri siinä hetkessä, matkalla takaisin kotiin elokuvateatterista. Ne illat, kun on jo pimeää, mutta valoja on kaikkialla. Sen, kun ei malttaisi ihan vielä lähteä kaupungilta ja päättää sittenkin jäädä kuuntelemaan hetkeksi katusoittajia. Sen, kun sitten jää yksin junaan illanvieton jälkeen ja miettii, kuinka onnellinen on. Siinä kotiin kävellessä ei olisi ollut mistään hinnasta missään muualla.

Jännittää siksi, että en tiedä miltä sinne tuntuu palata. Kaikki ei varmastikaan tunnu ihan samanlaiselta kuin ennen, vaikka sitä tietysti toivoisikin. Perheen lapsista ja vanhemmistakin tuli siellä ollessa tosi läheisiä. Erityisesti mieleen on jäänyt se, kun kerran kannoin perheen toisen pojan rappuset alas alakertaan. (En muista miksi, yleensä tietysti rohkaisin itse kävelemään. Tai sitten kannoin, koska se on vaan tuhat kertaa helpompaa tietyissä tilanteissa). Se oli sitä aikaa, kun olin jo pian lähtemässä Münchenistä takaisin Suomeen. Huomasin, että siinä portaissa pojalla oli jotakin kerrottavaa ja että asiaa oli jotenkin vaikea muotoilla. Loppujen lopuksi se tuli ulos jotakuinkin näin: "Susta on tullu mun sisko". Siinä kohtaa meinasi kyllä kyynelkanavat aueta, mutta pidättelin, kun ruokapöytään kerran oltiin menossa. Tunsin ihan samoin.

Nyt pojat ovat isompia ja olen jo vähän henkisesti valmistautunut siihen, että todennäköisesti eivät muista. Vanhemmat kuitenkin muistavat ja varmaan myös perheen vanhempi tyttö. München on ihan todella kaunis paikka, siellä on oma tunnelmansa ja sillä oli oma positiivinen vaikutuksensa. Parasta oli kuitenkin ne ihmiset. Tiedostan, että itselläni kävi todella hyvä tuuri perheen suhteen. Paljon huonommin olisi voinut käydä, kauhutarinoita on tullut kuultua.
Mutta nyt tiedän, että on mahdollista ottaa tuntematon ihminen ihan avoimesti, sellaisenaan vastaan.

Luulen, että seuraavan kerran kirjoittelen tänne vasta ensi viikonloppuna. En vielä tiedä kauanko olen Münchenissä, enkä sitä, kuinka hyvä nettiyhteys on.
Nyt pakkaamaan, iiks.